LEIRIN ESITTELY

Ikaalisten Harmonikkaleiri on tarkoitettu kouluikäisille lapsille ja
nuorille soittotaidon tasosta riippumatta. Leirille voivat osallistua
sekä harmonikansoittajat että jousisoittajat. Tarkkaa ikärajaa ei ole,
mutta alle 10-vuotiaiden kohdalla vanhempien on hyvä miettiä lähes
viikon mittaisen leirin vaativuutta lapsen näkökulmasta. Leiriläisten
keski-ikä on 12-13 vuotta ja varttuneimmat leiriläiset ovat lukiolaisia.
Harmonikkaleirillä opiskelu on tiivistä ja monipuolista. Kesäleirin
tunnelma on aina leppoisa ja tavallisesta arjesta poikkeava, ja juuri
sen vuoksi myös oppiminenkin on tehokasta. Vaikka soittaminen onkin
leirin päätarkoitus, on kavereiden tapaaminen ja kaikenlainen vapaa-
ajan toiminta tärkeä osa leirin sisältöä. Ne innostavat soittamiseen
myös leirin jälkeen ja antavat koko harrastukselle paljon
lisämotivaatiota.
Harmonikkaleirin ”kotina” on vanha koulu, jossa on majoitustilat 3-5
h:n huoneissa, iso yhteissoittoluokka, oleskelutilat, TV-huone sekä
suihkut. Lisäksi leirin käytössä on Mertiörannan päärakennuksen
majoitus- ja opetustiloja.
Opetuksesta
Jokaisella leiriläisellä on päivittäin vähintään puoli tuntia
henkilökohtaista opetusta, jolloin käydään opettajan kanssa kahdestaan
läpi sekä uusia kappaleita että aikaisemmin soitettua ohjelmistoa.
Lisäksi jokainen oppilas on mukana vähintään yhdessä
yhteissoittoryhmässä.
Monille on myös hyödyllistä ja innostavaa, että leirillä on eri
opettaja kuin talvikaudella. Leirin opetuksessa korostetaan
yhteissoittoa, johon monilla ei talven aikana ole riittävästi
mahdollisuuksia. Oppilaat muodostavat eri kokoisia yhteissoittoryhmiä
ja koko leirin orkesteri on kaikille harvinainen tilaisuus soittaa
isossa porukassa. Musiikin teoriaa ja yleistä musiikkitietoa
opiskellaan soittotuntien ohella tehtäviä tekemällä.
Kavereita, vapaa-aikaa ja lättykestejä...
Mertiörannan leirikeskuksessa on loistavat mahdollisuudet
monenlaisille vapaa-ajan harrastuksille. Ulkopelejä, minigolfia,
krokettia, frisbeetä, pallopelejä ym. voi harrastaa mielin määrin
soittoharjoittelun lomassa. Turvallinen matala uimaranta ja sauna ovat
leiriläisten käytettävissä. Kanootilla voi käydä melomassa rannan
läheisyydessä. Ruokailut (aamupala, lounas, välipala ja päivällinen)
ovat Mertiörannan ruokasalissa, ja iltaisin pidämme leiriläisten
kesken lättykestejä tai paistamme makkaraa ja tikkupullaa.
Vapaa-aikaa emme vietä internetissä tai tietokonepelien parissa.
Soittoharjoittelusta
Leirin tarkoituksena on antaa mahdollisimman paljon ”soittamisen
ituja” kesän ja seuraavan syksyn ajaksi. Kavereiden ja muiden
leiriläisten vaikutus on soittamisessa tärkeä, ja oman harjoittelun
ohella myös toisten harjoittelusta voi oppia. Isommat oppilaat ovat
nuoremmilleen esikuvia. Sopiva harjoittelun määrä on yksilöllistä,
mutta vähintään parin tunnin tavoite joka päivälle on jokaiselle
mahdollinen.
Leiri alkaa 13.6. sunnuntaina, jolloin perheille on arkipäivää
helpompi järjestää leiriläisten kuljetus. Kokoonnumme lounaalle klo
12, jonka jälkeen leirin opetus ja soittoharjoittelu alkavat täydellä
teholla. Leiri päättyy 18.6. perjantaina iltapäivällä klo 14 pieneen
päätöskonserttiin.
Leirin varusteita
Leirillä tarvitaan tietysti oma soitin ja kaikki ne nuotit, joita on
viimeksi soitettu. Nuotteja varten on hyvä olla esim. kansio tai
kuminauhakotelo, jonne voi laittaa myös uudet nuotit ja leirillä
jaettavat tehtävät. Nuottitelineen voi ottaa myös mukaan, mutta siihen
pitää muistaa laittaa nimilappu. Kirjoitustarvikkeet (kynä, kumi,
pieni vihko) ovat opetuksessa tärkeitä. Lämpimät vaatteet, pyyhe,
uimavarusteet ja sisätossut samoin kuin muut henkilökohtaiset
varusteet ovat myös tarpeellisia.
|